4.9.2011

Purkamista ja rakentamista

Tänään teimme jämälaudoista peruna-laatikon, jolla voi kärrätä perunat maasta kellariin. Painava laatikko, joten kun sen täyttää puolilleen perunoita, en minä enää jaksa sitä kantaa.... ;)
Tuskaista oli koska naulat vääntyilivät ja irtoilivat mutta ihan hyvä siitä lopulta tuli. Ja taivutettiin yksi vasarakin käyttökelvottomaksi...pitää siis ostaa kunnon työkaluja! Tähän asti pärjännyt vähän heikommillakin välineillä. ;)
Perunoita oli ihan kiitettävästi maassa, en jaksanut kuin puolikkaan "pellon" nostaa, siinäkin välissä piti levätä. Ja tietysti varustelu oli taas kohdallaan: sandaalit jalassa... Tää on nyt tätä ku Talolla on niin paljon hommia, ettei aina tiedä mitä päätyy tekemään niin varusteet eivät aina ole sopivimmillaan. Mutta ei se maailma siihen kaadu! :)
Kompostori pöhisee mukavasti, omenat kolisee puista, marjat käyvät pensaissaan, kukat kukkivat ja kurkut kasvavat!


Yläkerran keittiön lattia, tuleva vaatehuone
Sillä aikaa kun minä aloitin laatikon tekoa sahaamalla laudat sopivan mittaisiksi, Esa repi yläkerrasta lattiaa auki. Katselimme putkien sekaista maailmaa ja tulimme siihen tulokseen että luultavasti joudumme uusimaan myös alakerran vessan lähes kokonaan. Katto, allas ja pönttö saavat jäädä...mutta se selviää sitten myöhemmin putkarin käytyä. Yläkerran lattialaudat täytyy repiä kaikki pois ja alkaa sitten rakentaa uutta. Pitäis vaan päättää minkä sortin levyä me sinne seinään laitetaan lautojen päälle. Gyprocia vai puulevyä? Se täytyis sit tasoittaa ja pohjamaalata ennen maalia ja ehkä jonnekin tulee tapettiakin.

Kellarissa on jo laitettu soraa ja styroksit paikoilleen.





















Keittiö ja työhuoneen lattia odottelevat nyt viikon verran,mutta sielläkin rakennushommat on seuraavana. Yläkerrassa on vielä purettavaa ja mitä nyt putki- ja sähkötöiden tieltä täytyy purkaa. Sitten kun sähköt ja putket ovat kunnossa, voi alkaa lattioita laittamaan. Eli isoimmat purkuhommat tehty.
submit to reddit Delicious

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.