17.11.2011

Hitaasti mutta varmasti

Eilen saatiin vihdoin keittiöön korvausilmaventtiili.
Nyt täytyy vain täyttää kaksi muuta aukkoa ja tapetoida. Listoja puuttuu vielä. On haastavaa, koska ne täytyy käydä yläkerrassa sahaamassa ja koska seinät ovat vinot sinne sun tänne, täytyy niitä myös vähän hioa, joten Esa saa kyllä liikuntaa kun ravaa portaita ylös-alas kokeilemassa milloin lista on sopiva. :)

Minulla on huomenna synttärit ja sain lomapäivänkin siihen! Mutta ajattelin enimmäkseen keskittyä olemiseen. Lauantaina on koulua, joten nyt minulla on oikeasti saman verran vapaapäiviä kuin muillakin. :) Luulen kyllä että jotain tulee tehtyä (siivousta, pyykinpesua...). Katsoo nyt mitä tänä iltana saadaan aikaiseksi....

Tilattiin lisää tarvikkeita eli yläkertaan seinälevyt, ulos tikkaat joilla saa kiivettyä puita leikkaamaan, putkille eristepehmikettä ja muuta pientä. Meidän baarihylly pitää siirtää toiseen kaappiin, koska kaapissa kulkevat putket pitävät kaapin aika lämpimänä. Epäilen, etteivät kaikki juomat lämmöstä niin perusta... ;)
Palohälyttimiäkin Esa on saanut paikoilleen. Hommattiin kellariin häkävaroitin. Meillähän ei kiukaan lisäksi muita tulisijoja ole.
submit to reddit Delicious

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.