30.6.2013

Marjat




submit to reddit Delicious

Yrttitarha

n tomaattien lehdet näyttivät kovin keltaisilta...joten siirsimme kolmeen erilliseen amppeliin ja kyhäsimme niille telineen. Jospa alkais tomaatteja tulla eikä kuolisi pois.
Samalla laitettiin astiaan kompostia mullan lisäksi.

Kolme viidestä isommasta tomaatista näyttää tulevan jotakin kovalla vauhdilla.


oregano

basilika ja minttu

submit to reddit Delicious

Säilöntää

Tänään purkitimme nokkoset, puna- ja mustaherukan lehdet.





submit to reddit Delicious

26.6.2013

Sauna ja vihtominen


"Vastalla vihtominen on vanhastaan merkinnyt ihmisen siirtymistä uuteen elämänvaiheeseen. Suomalaisilla ja virolaisilla on ollut tapana pestä ja vihtoa lapsi saunassa ensimmäisen hampaan puhkeamisen jälkeen, jolloin lapsi sai nimensä ja suojelushaltijan. Nimeämisen jälkeen sukulaiset toivat lapselle hammasrahaa eli vihtarahaa.

Morsiamen tulevaa hedelmällisyyttä ja onnea edistettiin vihtomalla. Saunassa vihdottiin niin lempeään nostattavat nuoret tytöt kuin synnyttävät naiset. Synnyttävän naisen vihtaan jäi vahvaa väkeä, jota käytettiin karjaa suojaavissa taioissa. Vainajat pestiin saunassa, jossa ne toisinaan vielä vihdottiin viimeisen kerran. Vihta annettiin vainajan mukaan viimeiselle matkalle.

Myös sairaat vihdottiin saunassa. Parannusvasta tehtiin usein lepästä ja lehvät siihen saatettiin hakea yhdeksästä eri puusta. Vihtominen aloitettiin päästä ja sitä jatkettiin jalkoihin ja näin tauti ajettiin pois kehosta. Päinvastainen menettely olisi vienyt taudin sisemmälle ruumiiseen.

Kesällä ensimmäiset vihdat tehtiin kun koivunlehdet kasvoivat täysikokoisiksi. Säilyvimmät ja tuoksuvimmat vastat saatiin yläkuulla taitetuista oksista, niissä uskottiin lehtien pysyvän kiinni. Vihtoja tehtiin elokuiseen Laurin päivään asti, jonka jälkeen puut eivät enää kasvaneet ja lehdet kellastuivat."
 
Suomenusko
 
 
Kun ostimme talon, vintillä roikkui muutama vihta kuivumassa ja mehän tietysti käytimme ne. Viime kesänä taisimme torilta ostaa vihtoja mutta nyt olemme tyytyneet laittamaan kiuluun pussissa koivunlehtiä. Niistä saa ihanaa koivun tuoksua saunaan, mutta ei tule roskia eikä saa vihdottua itseään.
 
 
submit to reddit Delicious

25.6.2013

Pionit

eivät kuki vielä vaikka "seinä"naapurilla on kukkinut jo varmaan viikon.
Väriä näkyy jo ja muurahaiset touhuavat kukissa kovasti. Mitä lie sieltä etsivät. Kirvoja en ole nähnyt.
Mietin että pioneille täytyis kehitellä joku tuki jostain ja mietin että toimisko pieni pensastuki. Ovat niin pienellä alueella. Mutta nyt on luonto hoitanut tukemisen. Pelkään vain että tukehduttaako se ne myös...hiirenvirna nimittäin tuli siirrettyä pioneiden mukana ja se kiemurtelee siellä väleissä.
Nyt vielä enemmän kuin viime vuonna. Siirtelin nyt sitten reunoilta nojaavia pioneita virnan tekemän "kehikon" sisään. :)
Ehkä se kestää tämän kesän mutta täytyy hommata joku kunnon tuki myöhemmin.



 



submit to reddit Delicious

24.6.2013

Kukkataidetta



En muista missä ohjelmassa, lehdessä tms. näin tämän vinkin, valitettavasti en voi siis antaa kunniaa sille henkilölle. :( Mutta siis kanahäkin palanen kukkamaljakon tms. päälle ja siihen vaan sitten kukkia. Pysyvät aisoissa eivätkä valahda uppeluksiin. :) Vähän pienempi reikäinen ois saanut olla mutta toimiihan tuo. Eikä edes näy mihinkään, kun leikkaa sopivan palasen! Siirsin kukat pois tieltä kun otin kuvaa. ;)




submit to reddit Delicious

Pihan muokkausta







Ajattelin siirtää pari akileijaa, jotka löysin pihan perältä. Siinä suunnitellessä että mihin sitä lykkäis, karkasi homma niin sanotusti käsistä...Samalla löytyi keskeltä penkkiä iso kivi. MUTTA kaiken hikoilun, itikoiden uhrina olemisen jälkeen olen tyytyväinen!! Ihana kukkapenkki! :D
Siirtelin hiukan paremmin penkissä jo olleita kukkia, lisäsin akileijan lisäksi yhden kuunliljankin. Se oli jäänyt tuonne pusikkoon vanhan kujan jäljiltä ja etanat olivat sen jo ihan syöneet. :( Siitä saa kivan reunuskasvin. Laitoin vielä siemenestä muutamaa kesäkukkaa tuonne kuunliljan viereen.

Nurmikon keskellä meillä on kasvanut mansikoita ja nyt niihin on jopa tullut kukat ja marjojen alutkin.

Niinpä innostuimme tekemään mansikkamaan. :) Saa nyt nähdä tuleeko marjoista edes syömiskokoisia....mutta ehkä muutaman vuoden päästä.
submit to reddit Delicious

23.6.2013

Maa

meidän pihalla on kalkkipitoista, typpirikasta ja sen pH on korkea. Tiedän sen siitä että pihassa kasvaa mm. vesiheinää, nokkosta ja saunakukkaa. Nokkonen ja vesiheinä kertovat siis että maassa on runsaasti typpeä.

Jos pihassa kasvaa mustikkaa, puolukkaa, kanervaa, keto-orvokkia, pelatohatikkaa ja suolaheinää, maa on hapanta ja pH on siis alhainen.
Jos pihassa kasvaa puna-apilaa, peltoemäkkiä ja jauhosavikkaa, maassa on kaliumia ja fosforia.


Näin kertoi Karin Berglund. :)


Pitäis varmaan sitten kysyä Karinilta, miksi meidän pihassa kasvaa myös hapahkosta maasta tykkäävää sammalta lähes yhtä paljon kuin nurmikkoa :)
Tosin nyt kun asiaa kaivelee, voikin ilmeisesti olla, että epänurmikollamme on esim. ravinnepuute (sammal pärjää vähällä). Tai ei kävellä tarpeeksi niillä sammaleisilla osilla nurtsia.
-Esa

Täytyy varmaan alkaa pelaan uutta sulkapallopeliä tuolla "sivupihalla" niin jospa se sammal vähenis. ;) Tai krokettia... "Hups, löin vähän ohi...lähti hiukan sammalmattoa mukana..."
submit to reddit Delicious

22.6.2013

Kasvimaalla tapahtuu kasvamista!!

tilli purkissa
 Yrttimaassa uusia asukkaita ovat minttu ja basilika. Työnsin kaupasta ostetun basilikan maahan ja ainakin nämä kolme päivää se on ollut ihan tyytyväisen näköinen siellä. Tuon harson alla oli rucolaa. Tietysti onnistuin telkeemään sisälle kirppoja, joita varten tuo harso  piti laittaa...lehdet ihan riekaleina. No, nyt toivottavasti muuttavat niin voimme ensi viikolla kun olemme käyneet ostamassa lisää siemeniä, laittaa lisää tulemaan. :)

karviaisia

pottuja

kesaäkurpitsa

nokkonen

submit to reddit Delicious

Portaat (jatkoa)

Maalia on nyt rapsuteltu portaista ja sitten seurasi irtonaisten palasten irrottelua.
Kun maalin ja erinäiset kerrokset poistaa, paljastuu alta todella hyvännäköinen porras! Näkyy tuossa toisessa kuvassa. Vähän tietysti mietityttää että kuinka tuon seinänvierustan ja kynnyksen luona saa uuden pinnan tehtyä...ja kun juuri tuli laitettua nuo uudet ovet kynnyksineen ja karmeineen...




 "Pieni" reikä paikattavana askelman alla pystysuunnassa...
Reiän sisällä on kuivaa mutta kovin savimaiselta vaikuttavaa tavaraa, tiedä sitten mikä on sen historia...
submit to reddit Delicious

Varjolilja

viihtyy nimensä mukaan varjossa!
 Mutta on niitä myös aurinkoisilla paikoille kukkapenkeissäkin. Muutama yksinäinen majailee marjapuskien juurella. Täytyis varmaan siirtää ne myöhemmin johonkin turvallisempaan paikkaan. Ruohonleikkurilla ajellessa saa varoa...yksi olikin jo joutunut leikkurin kynsiin. Oli ilmeisesti ollut vähän kaatuneena lähellä maata ja oli sitten mennyt kappaleiksi. :( Nooh, onneksi niitä on muutama.

Varjolilja tarha-alpien pinteessä

 ja mustaherukan rinnalla.

submit to reddit Delicious

Elinikäinen oppiminen

jatkuu tässä puutarhuroinnissa ja remontoinnissa. :)

Selvisi vihdoin mikä tuo yksi kukka pihassa on. Se ei viime vuonna kukkinut ollenkaan, koska kirvat söivät sitä niin kovasti vaikka kuinka yritin niitä karkoittaa. Tänä vuonna siinä ei ainakaan vielä ole näkynyt yhtään kirvaa. Sen nimi on ukonHATTU ja tämä mitä luulin ukonhatuksi, onkin ukonKELLO. Laitan toisestakin kuvan kunhan se kukkii.




Uusia kukkasia näkyy taas pihassa, mutta ei aavistustakaan minkä nimisiä ovat nämä kaunokaiset. :)Siniset aika korkean kukan
lehti
kukka
 Tämä kasvaa matalanan nurmikon seassa, apilaakin matalampi

 Nämä ovat varmaan jotain rikkaruohoja mutta kauniita ovat silti. Luonnossa tuo violetti on enemmän vaaleanpunaisempaan päin kääntyvä mutta kamera kuvaa mitä näkee... ;)

 Kuivaustelineen alta hävitimme sen valkoisen korkean kasvin, yrittää se edelleen puskea sieltä kun juuristo oli niin vahva, mutta nypin niitä pois. Laitoin siemenestä sinne nyt sormustinkukkaa, joka ei vielä näy itäneen. Muut siemenet kasvaneet mukavasti eli samettikukkaa, kehäkukkaa ja krassia.

submit to reddit Delicious

20.6.2013

Uusia vanhoja huonekaluja



Siirsin makuuhuoneen peili-laatikoston eteiseen mihin sitä alunperin ajattelin hakiessani sitä kampaajaltani. :)
Mutta laskin silloin että pistorasian takia se ei mahdukaan, ei tajunnut sähkömiehelle sanoa, että laittaa rasian eri paikkaan. Mutta nyt mittailin uudelleen ja kokeilin ja hyvinhän se mahtui!

Vaatekaappi on ollut hakusessa mutta ei kovin aktiivisesti, mutta nyt tämän huonekalumuutoksen myötä tarve kasvoi suuremmaksi, koska vein samalla yhden hyllyn pois missä meidän käyttövaatteet lojuivat. Kävin äidin kanssa Ikeassa mutta nehän oli sellaista hempulaavempulaa ettei niitä voinut ajatellakaan. Ja ajattelimme että aletaan etsiä antiikkikaupoista. Joskus saa suhtedullisesti. Ja se, että kaappi on kestänyt jo vuosikymmeniä, maksan mielelläni vähän enemmän kuin jostain perus-Askon kaapista, koska tiedän että se kestää minun elinajan vielä.
Ja niin meillä nyt sitten on kaappi!! Kauppareissulla kävimme vilkaisemassa ja sieltähän se löytyi. Saimme vielä entisöijän käsittelyn ja kotiin kuljetuksen ja paikalleen kantamisen samaan hintaan.

Sitten joskus kun lattiat uusimme makuuhuoneeseen, voidaankin kutsua koko naapurusto kantamaan kaappia....
pianosarana takaa ettei ovi ala repsottaan

hyllyjä, laatikkoja ja tanko

Saa lukkoonkin!


Yksi ystävä muutti ulkomaille, joten häneltä sai hakea tavaraa. :) Ostimme rahit olohuoneeseen. Käänsimme joku hetki sitten telkkarin ja sohvan vastakkaisille seinille. Tämä on paljon kivempi, avarampi ja harmonisempi järjestys. Eikä tarvitse sohvalla istuessa häiriintyä siitä, että naapurin pihalla tapahtuu jotain tai joku näkee naapurista meidän sohvalle suoraan parvekkeeltaan/yläkerran ikkunasta. :)



submit to reddit Delicious