20.6.2013

Uusia vanhoja huonekaluja



Siirsin makuuhuoneen peili-laatikoston eteiseen mihin sitä alunperin ajattelin hakiessani sitä kampaajaltani. :)
Mutta laskin silloin että pistorasian takia se ei mahdukaan, ei tajunnut sähkömiehelle sanoa, että laittaa rasian eri paikkaan. Mutta nyt mittailin uudelleen ja kokeilin ja hyvinhän se mahtui!

Vaatekaappi on ollut hakusessa mutta ei kovin aktiivisesti, mutta nyt tämän huonekalumuutoksen myötä tarve kasvoi suuremmaksi, koska vein samalla yhden hyllyn pois missä meidän käyttövaatteet lojuivat. Kävin äidin kanssa Ikeassa mutta nehän oli sellaista hempulaavempulaa ettei niitä voinut ajatellakaan. Ja ajattelimme että aletaan etsiä antiikkikaupoista. Joskus saa suhtedullisesti. Ja se, että kaappi on kestänyt jo vuosikymmeniä, maksan mielelläni vähän enemmän kuin jostain perus-Askon kaapista, koska tiedän että se kestää minun elinajan vielä.
Ja niin meillä nyt sitten on kaappi!! Kauppareissulla kävimme vilkaisemassa ja sieltähän se löytyi. Saimme vielä entisöijän käsittelyn ja kotiin kuljetuksen ja paikalleen kantamisen samaan hintaan.

Sitten joskus kun lattiat uusimme makuuhuoneeseen, voidaankin kutsua koko naapurusto kantamaan kaappia....
pianosarana takaa ettei ovi ala repsottaan

hyllyjä, laatikkoja ja tanko

Saa lukkoonkin!


Yksi ystävä muutti ulkomaille, joten häneltä sai hakea tavaraa. :) Ostimme rahit olohuoneeseen. Käänsimme joku hetki sitten telkkarin ja sohvan vastakkaisille seinille. Tämä on paljon kivempi, avarampi ja harmonisempi järjestys. Eikä tarvitse sohvalla istuessa häiriintyä siitä, että naapurin pihalla tapahtuu jotain tai joku näkee naapurista meidän sohvalle suoraan parvekkeeltaan/yläkerran ikkunasta. :)



submit to reddit Delicious

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.