20.10.2015

Kaikki hyvin loppusilausta odotellessa

Mahdollisille huolestuneina sääennusteita ja tätä blogia seuraaville kerrottakoon, että viime keskiviikkoiltana (2,5 lämmityksettömän päivän jälkeen) saimme taas lämmintä vettä hanasta, vastuksella lämmitettynä. Perjantaina kytkettiin sitten maapiiri lämpökoneeseen ja kun yhtä lukuunottamatta patteritkin ovat paikallaan, talossa on taas mukavan lämmintä - nyt jopa kellarissa jonka uudelleen lämpiäminen tuntui kestävän kovin pitkään. Toivon mukaan kaikki putkityöt on viimeistään perjantaina tehty, voisi sitten laittaa taas matot lattialle ja palauttaa olohuoneen järjestyksen ennalleen (nythän siellä on ollut viikon ajan vain ne tavarat, jotka eivät ole ikkunoiden kohdalla tai muuten tiellä, eli keskilattialla mahtuu hyvin pyörimään ympyrää jos sellaisesta sattuu pitämään.

Tarkempaa raportointia yksityiskohdista seurannee kunhan kaikki on valmista.
submit to reddit Delicious

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti